Historia

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Pizzan historiaa:

Silloin kun Napolissa 1600-luvun lopulla jo herkuteltiin mehevillä pizzoilla,
syötiin täällä pohjolan perukoilla rieskaa ja keitettyä naurista puulautaselta.
Napolilaisilla oli tapana valmistaa pizzansa aineksista - niistä, mitä kulloinkin
oli käsillä ja olihan heillä. Pizzan maku ja värit kiehtoivat kaikkien
taikinanvääntäjien mielikuvitusta. Päivänvalon näki valkosipuliöljypizza,
mozzarellapizza, sekä kenties vanhin pikkukalapizza, niin kutsun "cicinelli".
Kerrotaan myös kirjan tavoin taitetusta pizzasta,"calzonesta". Tämä oli eritoten
Napolilaisten merimiesten suosiota, tekivät töitä Calzone toisessa kädessä
ja toisessa reivasivat mastoista purjeita.Tunnettu tähtitieteilijä Kopernicus,
aikansa pyöriteltyään kuumaa pizzaa käsissään, äkkäsi suuren oivallukse, maapallo
ei olekaan lituskainen vaan pyöreä !Naapurikylässä Pompeissa pizzantekijä
Giuiseppe Vesuvianolle kävi kömpelömmin kun Vesuvius äkistipurkautui,hautasi
alleen ja muutti kiveksi,myös Giuiseppe paran kyyristelemässä uuninsa kupeella.

 

Napolissa avattiin ensimmäinen oikea pizzeria 1800-luvulla - siihen asti
oli pizzan paistajilla ollut vain avoimia kojuja. Pizzerian nimi oli
sijaintinsa mukaan "Port Alba", koska se sijaitsi Danten aukiolla
Konstantinopoliin vievän tien varressa. Tässä pizzeriassa uuni oli Vesuviuksen
laakakiveä ja lämmitettiin puilla. "Port Albasta" tuli nopeasti teiteilijoiden
ja kuuluisien kirjailijoiden temmellyskenttä. Vierailijoiden joukossa on
täytynyt olla myös Salvatore di Giacomo, joka vuodatti ylistyssanoja pizzasta
monissa runoissaan. "Pizza alla Margherita" tuli tunnetuksi koko Italiassa
vuoden 1889 jälkeen, kun kuningas Umberto 1 ja kuningatar Margherita halusivat
myöskin popsia pizzaa Napolissa. Eniten kuningatarta miellytti Italian
kansallisväreissä loistava pizza, josta tuli valtava menestys.
Tämä valko-puna-vihreä pizza, joka siis sisältää mozzarellaa,
tomaattia ja basilikaa, on osaltaan paljon vaikuttanut siihten, että
napoililainen pizza tuli tunnetuksi ja pidetyksi ensin Pohois-Italiassa
ja sitten kaikkialla maailmassa. "Pizza Napoletanaan ohella - jossa on päällystettynä
samalla lailla tomaattia, mozzarellaa, basilikaa ja lisäksi anjovista,
on "Pizza Margherita" kuulunut näihin päiviin asti lyömättömiin
pizzaklassikoihin ja yleisön suosikkeihin.

Nauttikaa pizzoista ystävät !